Ollaan oltu nyt matkaamassa ennen joulua vähän siellä sun täälläkoska on ollut lomaa. Ja agnes lähtee ensiviikolla koyiin suru. Nyt ollaan tosiaan matkalla kotiinn, oli tarkoitus viettää jouluaatto siellä mutta houkutus Rannan reggaenightiin oli liian kova jotenka miksipä ei.
Joo, eeli lähdettiin lauantaina matkaamaan kohti accraa, ja sieltä ketalle, laguuni jossa järvi ja meri ympäröi meitä. Tavattiin siell’ Jenny ruotsista ja Francisca Saksasta ja sen beniniläinen mies tai joku lomarakas. Ei oltu tavattu ketään heistä etukäteen mutta ”suunniteltiin” vaan vietttää jotain lomaa yhdessä, oli vähän randomia ja hauksaa kuitenkin.
Yritettiin löytää hostellia jossa yöpyä mutta jokaisessa oli jotain ongelmia, ei työntekijöitä tai ”ei tilaa” tms. joten jäätiin vähän nalli kalliolle. Tuli Klenam paikalle ja kun kuuli ongelmasta sanoi että sillä on huone jossa voidaan nukkua yks yö. Jee. okei. vaikutti ihan normaalihepulta. huone oli pieni ja vietiin koko lattia tila. Se katosin jonnekin ja asiat vaan tapahtui. nice.
Seuraavanapäivänä mentiin katselemaan kaikkialle, mentin veneilemään jollain kanootilla ja se näytti paikkoja joka oli ihanaa nahda vettä. tosin se paljastui aika hämäräksi kaveriksi enempän. kertoi paljon kaikkea aafrikan esiisistä ja ”taikatempuista” ja muusta ja nähtiin paljon ”talonjumalien alttareita” ja muuta oli tosi traditionaalinen uskonto paikka koko kyl’ä. (keta!) Se on kai myös kironnut jonkun henkilön ja aa kaikkea, kaikki muuttui vaan kummallisemmaksi kokoajan ja sitten mentiin merelle uimaan ja vaan eleltiin josssain. oltiin 2 yötä ketalla ja mentiin ada foah iin joka oli myös aikamoinen paratiisiranta, kaislikkotalokylineen ja palmuineen.
Äh, päivät vaan kulkee ja en oikeen tiedä mitä pitäisi kertoa, kokoajan tapathuu kaikkea mutta sen unohtaa heti seuraavassa hettkessä se on niin intensiivisesti läsnä. Usein iltaisin mietitään mitä tänään tapahtu ja saa taistella ihan että muistaa.
jokulauantai oli ekakertaa sadetta kuukauteen, pojat pelaili lautapeleejä varjossa ja me mentiin SUIHKUUN! kun yleensä viihtii peseytyä ehkä 2 kertaa viikossa koska muuten ne jouluu kantamaan niin paljon vettä että tulee paha mieli. tosin nyt ollaan käyty parikertaa itsekin reissulla. kuitenkin voiko olla niin lämmin ja tehokas ja maukas suihku ettei ikinä ollut niin puhdas olo pitkiin aikoihin voihan hymy! ja pehmeys.
Asiat vaan tapahtuu ja kaikki sanoo ”I’m coming” Ja tosiaan päästiin ajelemaan mopolla rannoilla maukkassss.
Ja jännittävä kuulla tarinoita ympäri Ghanaa, kaikilla on niin omia elämiään kaikkialla. ja kaikki nauttii tai hämmentyy, kaikki on mahdollista elämässä ja teeen ne asiat joista tykkään. Koulut suljettiin parin viikon kokeiden jälkeen jotka oli hämmentäviä joka kerta koulunjälkeen kaikki oli riveissään ja opettajat kertoi jokaisen oppilaan tulokset. jos oli hyvä sai taputukset, jos huono kaikki huutaa ja osoittaa kissasormin ”CHECHECHE SHAME!” Ja lapset pidättää itkua. sitten otan rummun esiin pyynnöstä ja tanssitaan ja riemuitaan. Illalla kiivetään muurille ruoan jälkeen ja pelottaa. Lauletaan yellow submarine ja kaikki lapset tulee mukaan. väitellään hetki ja toinen ja kolmas ihmisten maailmankatsomuksista ja opitaan yörukoilun olennaisimmista osista, edelleen. pappi :”GO WITCH!” Ja muut vastaa ”FIRE!” am I invited.
Thank yoou i need to gooo nuu. it’s christmas eve. yaa ena obroni BYBYYEEEEEEEE!!!
I LIKE YOO OOLLL<3
ÄÄÄÄÄÄÄÄ meila loppuu aika. ja netti tosiaan vietiin pois koska siellä oli jotain pimeää
Vastaa