Takaisin luontoon

”Are you sitting or standing in the toilet?” ooo pisteilla ni siis ihan istun? Tuntuu vahan vaikealta palauttaa puolentunnin taistelun tietokoneiden kanssa itseni takaisin siihen mielen harmoniaan joka on vallinnut viimeiset paivat.

muutin Begoroon, Lahto oli vaikea, tyttoja tulee ikava mutta matkalla lahdon haikeus halvenee ja sita vaan on. Sitten saapuu perille, orpokotiin, katselee lentelevia perhosia ja istuu alas portaille. Syodaan siina ensimmainen lounas paikanpaalla, joka on papuja oljyssa. Se on tullut jo aika tutuksi herkuksi. Tosin otettiin oljy pois meidan suoisra koska tuntuu etta muuten naama ja kaikki halkeaa.

Orpokoti, meilla on 16 lasta, 3-14vuotiaita kai suurinpiirtein. Tyttoja ja poikia, tosin poikia enemman. Meilla on kaksi taloa, koulu ja koti. tai jotain. Jaan huoneen Agnesin kanssa ruotsalainen tytto joka tykkaa hevosista. Ja meilla on ollut oikein riemukasta aikaa.

Ja Meidan ja orpejen kanssa asuu 4 opettajaa haarukalla 19-21v. ja Opettajakaksoistyttojen pikkusisko 18v. Joten ollaan aika epamoniikapolvellisia. kuitensin. Paivisin kay Madam Erica kokkaamassa meille, aamulla tosin tehdaan ruoka itse. Maissipuuroo namnamnam. Ja paivalla papusoppaa ja illalla on ollut plantaineja ja papusoppaa koska riisi on loppunuuuut. Ja myos cassavaa, opein etta se on vihannes ja se on aika siistia. meilla kasvaa niita. Parimetria korkeat ne ulokkeet vihreaosa mika vaan heitetaan pois tteee amm ass. jee.

Paivat ollaan puuhasteltu koululla, ekana paivana piti ottaa huoli nursarysta kun Mary, toinen siskoksista on ollut vesirokossa. Se oli jannaa puuhaa kun ei ne mitaan ymmarra mutta on kuitenkin kivoja ja suloisia ja huutaa ja itkee la jyo toisiaan jos et keksi fiksua ohjelmaa eli improvisoit jotain ikiihania lauluja ”Everybody hands up, everybody hand down” Tai muuta yhta tasokasta.

Meilla ei tosiaankaan ole enaan sahkoja, tai enaan, mun elamassa ei ole niita enaan, ei minkaanlaista valoa siis oi. Kun ei ole ollut viela varaa systemoida sita sinne. Tosin itse vaan nautin siita kun kaikki on niin yli luonnonlahella etta jotenkin ei voi melkein enemmpaa olla. SE on jotenkin tosi puhdistavaa, kaikessa muussa paitsi fyysisessa muodossa.
vesi kannetaan jonkinsorttisesta kaivosta, se on yleensa isompien poikien hommaa, ja kylvetaan sitten jonkinlaisin amparein.

Oikeestaan tuntuu kuin asuisi jossain kesamokki kommuunissa, aina kun kavelee puuceeceen tulee myos sellanen fiilis etta oh kesa, oh aurinko, kun sinne vie sellanen polku jota ymparoi erilainen vehrea kasvillisuus ja liskot ja kanat hyppelee ympariinsa. Ja sisalla vessassa karpaset porraa ja voi kuvitella hetken olevansa suomessa, vaikka onkin sellanen olo ettei silla ole mitaan valia missa on koska taa on tama maailma ja muualla on ulkomaailma mutta se ei ylta tanne jotenkin millaan tavalla. Se on fiilis ollut paitsi ei ole nyt joka vahan surettaa kun piti taistella niin kovin taman systeemin kanssa jee. vaihdoin mm. 4 kertaa konetta.

Kylaa ymparoi vuoret ja on kiva seurata auringon kulkua meidan ympari. Aamulla heraa joskus 6 koska silloin se nousee, kaikkialla on rauhallista ja niin kirkasta, puuro ei kiehu viela mikahan sen nimi on joku metallinuotiopaikka -siirrettava. Ja ihmiset herailee kukot kiekuu. Ja illalla vastaavasti joka kerta tuntuu etta viimestaan 7 tekee mieli menna nukkumaan eika vaan enaa pysy hereilla melkeen ja ehka 8 ollaan menty alustavasti nukuun sitten Agnesin kanssa. Se tuntuu kaikkein luontevammilta koska ei oo oikeastaan mitaan syyta enaan olla hereilla tai silla ei ole valia.

Tosin illat on kylla muuten heinoa aikaa, aurinko laskee siina 6 maissa kun ollaan syomassa, istutaan jossain kohtaa pihalla kaikki yhdessa, sitten tulee pimeaa ja tahdet alkaa loistaa taivaalla ne on kirkkaita. Nahtiin tahdenlento. Sitten tytot alkaa laulaa, opettajatytot siis. ihan jotain ja mitavaan ja tanssia ja rilakoida Kaikki alkaa puuhata iltapesuja ja kaikki on jotenkin rauhallista ja taskulamppujen valot vilkkuu jokapuolella. Valissa varjot on pelottavia jannittavia ja kokoajan naat vain palasia sielta ja taalta. Tekee mieli vaan olla ja istua. Jos joku puhuu muutakuin twita sitten rupatella. Mita ikina se on kivaa kunnes alkaa kylla vasyttaa pian. Tosin tiistaina oli kylla hillittomat djembalot jo illalla portailla istuessa kun tytot alkoi laulaa ja sitten rummuttaa tyhjia metallitomaattipurkkeja jotka oli aika yllattavan oivia rumpuja, tamssia ja vaan pitaa hauskaa. Agnes sanoi etta ne ei ole mitaan yhta sekopaista neene tehnyt mutta se oli ihan hilliyyoman iloista, Teknoversio afrikkalaisella aksentilla ”Ratiriti ralla, tuli talvi hallasta” Oli ihan herkka. Menin kuitenkin nukkumaan tai rupattelemaan illasta lisaa viela Agnesin kanssa mutta oli suuri ilo kaikesta ja kokomaailmasta.

Tai todella maailmasta missa itse elaa. En kylla kuule uutisia, en voi ladata puhelinta joten en enaan jaksa hyodyntaa mahdollista nettiyhteytta, enka mitaan muutakaan. Meilla on kynttila ja meilla on moskiittoverkot. Meilla on totaalisesti kaikki mita tarvitsee, epatyhjat paivat, mutta ei oikeastaan mitaan materiaa mita voisi menettaa, niinkun nama tietokoneet jotka todellakin jotenkin melkeen satutti kun yrittaa istua ja tehda jotain, jattaa ehka epaviralliset hyvastit talle maailmaa koska tuntuu kivemmalta vain olla ja puuhata. auttaa keittiossa pyoria koululla opettaa lapsille simppelia piirrustamista, hyppia hyppynaruilla tai vaan hajoilla kaikelle. Se on ehka parasta ja jatkuvinta. Koska edenneen paahan mahtuu vaan yksi suuri lappa koska kaikki tapahtuu niin kasittamattomasti.

Tai siita esimerkkina vaikka se etta sitten tiistaiyona joskus 2 maissa herattiin hulluun taputukseen ja lauluun huuteluun. Ja mietitaan mita on meneillaan, kuulin myos lotinaa, ehka joku pesee jotakuta. hmmm. ehka? Sitten aanet lisaantyi ja pikemmiten kaikki orvot ja opettajat oli taputtamassa meidan huoneen ulkopuolisella kaytavalla ja rukoilemassa, valissa lauluja ja valissa vaan rukoilemista, nukkuminen oli totaalisesti mahdotonta se vaan valisti kokotajunnan. Ja myos aika pelottavaa jossainmaarin. Spekuloitiin tilanne lapi Agnesin kanssa kunnes uslallettiin kurkata oven raosta ja ne tosiaan oli ihan siina korvan juuressa ja se oli aika spooky naky kun muutamien taskulamppujen valoissa ne heiluu totaalisesti kaikki huutaa tai horisee jotain ihan omia tarinoitaan kielella jonka sisaan et paase sukeltamaan, ne vaan sekoaa heiluu joku istuu lattialla ja sitten taas. Kaikki taputtaa. Meilla oli hullu vessahata ja seistiin vessapaperit valmiina kadessa oven takana muttei uskallettu ohittaa tai rikkoa sita hetkea koska se olisi ollut jotenkin liian outoa. Odotettiin vaan ja naurettiin ehka se kokoaika pidatellen pissiii. Kunnes ne lopetti joskus lahemmas kolmelta. Hiippailtiin pimean pihan lapi kouluntaakse puskapissille, koska on soveliasta olla kayttamatta vessoja pimeaanaikaan jos taytyy vain pissia koska kukaan ei halua tyhjentaa niita niin usein ja ne tayttyy liian nopeasti muuten. ei kai siina, jotenkin taas niin elamanlaheinen kompromissi. Sen jalkeen oli vaikea tosin saada enaan unta koska ei oikein tiennyt yhtaan mista tama kohtaus ja hetki heihin kumpusi, herattaa lapset ja rukoilla keskella yota hillittomalla aanella ja meiningilla. Keskusteltiin aika paljon uskonnoista ja sen vaikutuksista ihmisiin ja siihen maailmaan miten kukakin sen nakee ja oli ihan janskaa.

Kuuitenkin nukuttiin sitten taas ja keskiviikkona aamulla rupesin pyykkaamaan vaatteita joka oli myos yllattavan rentoa kun oli seuraa, koska edelleen Mary karsi vesirokkoaan. Kyselin vahan myos etta mita oli tuo viimeoinen ja aikooko ne tehda sen uudelleen, koska kuulin ettei koskaan ennen muutamienkuukausien sisalla olleet mitaan vastaavaa tehneet. Joo toki, ei ehka joka yo mutta se on hyva ja kun paivasaikaan ei ehdi rukoilla. oooukeei. entas taputus. No se on kun jotkut lapset nukahtaa niin ne heraa sitten taputteluun. NO AIJAA en ihan arvannutkaan. Tosi ntehtiin ehka kompromissi (vitsinkivasana) Ettei seuraavallakerralla pakosti meian huoneen toisella puolella ja jannittaa ehka tanayona josko ne toistaa ton jutun taasen. Koskaan tieda.

Mutta eilinen oli kuitenkin tosissaan kiva, aamupaiva siis pyykkausta sitten koululla ja keittiossa pyorimista ja helppaamista joka on helpompaa kuin toisessa koululssa koska kaikki muutkin on vahan ja enemman hukassa. ehka. Ja rennompi meno muutenkin, mikaan ei tapahdu minuutilleen, ei ole aikaa kun koulu loppuu tai on valitunnite, ei ole aikaa milloin syodaan tai milloin herataan tai mennaan nukkumaan.. tai milloin rukoillaan! Kaikki vaan tehdaan silloin kun silta tuntuu ja nyt, ja kaikki tehdaan auringon mukaan ja annetaan sen ohjata elamaa ja kehoa. Hikikin tuntuu muuten jotenkin enemman puhdistavalta elementilta tallahetkella kuin likaavalta, se ei haise ja silla saa hierottua kasivarsilta kaiken mullan sun muun poiss. Jonka tein nytkin itseasiassa. Nams.

Ja eilisilta tosiaan oli veila hullunpi kun edellinen, nyt meilla oli Lydian, 18 vuotias kamppatoveri joka tyoskentelee pankissa paivat, puhelin josta kuunneltiin kaikkee afrikanmusiikkihitteja (you make me SIMPPPEEEL) Jotka on oikeesti aika hyvia ja soi kokoajan ja kaikkialla jeeh. Sit tanssittiin, tanssein itsekkin jokaisella on erilainen hassutyyli ja taskulamppuspotit kiersi kehaa kokoajan, sitten kaikki lapsetkin joini mukaan ja naytti mahtavalta, vanhimmalla pojalla oli jostain joku ruutipyssy milla valaisi ilmaa ja kun jostain taiottiin pari tahtisadetikkua meininki repesi ihan totaalisesti kasista. Edelleen valaistus oli, vain varjot. Ne naytti pimeammilta pimeata vasten ja mina hohkaan valkoisene ihoneni kuin mikakin. Tahdet vaan on paljon kirkkaampia ja nahtiin toinen tahdenlento, ja se oli tahdenlento ei mikaan muu vempain. Jotenkin niin tunnelmallinen. Kaikki oli yhdessa ja sitten myos laulettiin yhdessa ”One love, one life, lets get together.. .(mites se nyt meneekaan apua) Be alrighttt!”
madam Ericakin kavi tanssimassa kun oli lahdossa kotiin lounaan jalkeen ja kaikki vaan elaa yhdessa ja voi reimu. Mutta ne tahtisadetikut tuntui todella hajoittavan lasten tajunnan, jotkut pelkasi ihan totaalisesti kun joku heiluin ja teki temppuja niiden kanssa toiset vaan kiehtoutui liikaa. Mutta kaikilla oli mukavaa.

Elamassa on nyt niin monta nautittavaa elementtia etta meinaa valissa haljeta. Lahinna ehka se luonnollisuus ihan kaikessa ja jokakulmantakana, sita vaan ei voi olla tuntematta eika sita ehka edes voi kovin hyvin selittaa mita se on. Se on jotain millon lakkaa kaipaamasta suklaata, turkinpippuria, pizzaa, vihanneksia punaviinikarviaismarjamehua ja kaikkea muuta. Ja silloin ei osaa ajatella enaan missa muualla haluaisi olla. Mihin haluaisi matkustaa ja missa muualla haluan olla osa elamaa. Kosa mita matkustamisella ehka takaa hakeekaan on se etta nakee elamaa luonnollisimmillaan, koska se on ehka vaikeaa suomessa tai siella missa sita asustaakaan normaaliolossa. Missa illallinen ei tule naapurilta ja paivallinen serkun farmilta. Vaan kaikki tulee jostain kauempaa jonne ei voi nahda, kaikki on kulmantakana ja maailma on niin suuri. Tosin muutos ja liikkuvuus on mukavaa ihanaa ja nautittavaa, tama on vaan tallahetkella jotain niin uutta ja vallitsevaa.

Varmaan otetaan lisaa selvaa jutuista ja pistetaan oma puutarha pystyyn. Ja roskista sen verran etta niitakaan ei oikeastaan edes ole koska mitaan sellaista ei kuluteta tai kayteta mista niita tulisi, ainoastaan meidan kayttamat vesipussit mutta taalla onkin jonkinlainen kierratysmeininki muovien kanssa joka oli reimuisa yllatys joten en ehka jaksa omaa aivomielta niihin liiaksi nyt tuhlaata.

Oikeesti elama on kivaa ja kaunista! Kun ei tarvi huolehtia mistaan turhasta! Nain lyhyesti jalleen ehka mutta kun on vaikea arvoioda tekeeko enaan pian mieli palata jalleen ja niin usein vaan muistuttamaan itselle mika se maailma on missa ehka elaa, kun ei eila siina nyt ja kuitenkin sekin aika on viela ja koittaa kun nyt voi vaan nauttia siita etta saa sulkea silmat ja korvat ja keskittya elamaan siella missa on, niiden ihmisten kanssa jotka ymmartoo ja nauraa taas viimeiset 2 tuntia jatkuvaa hihitysta maailman iloisimpia vitseja Agnesin kanssa ennen nukahdamista, koska ilon pulppuamista ei voi lopettaa!

Vaikenen niin saan sulkea taman masiinan joka tuntuu kovin elottomalta. hmmm???

PS. Tuntuu aika randomilta.

Advertisement

viimeinen viikko ameriikassa

joo eli nyt vihdoin sain sen päätöksen ja asiat hoidettua ministeriössä ja kaikkea blaa, joten sunnuntaina suuntaan nokkanni kohti Begoroa, itäiselle öö alueelle. Jeej ee ihan jännää. Ja kivaa ja kaikkee.

Mutta sitä ennen on ollut kaikkea jännää myös täällä. jotenkin on realisoitunut tää aika mitä on viettänyt ja miten kauheesti kaikkea kivaa on ollut ja mielenkiintoista ja monenlaisia kokemuksia mitä ei olis mitenkään muuten voinut itselleen saada, niinkun kyllä se menee ehkä aina missä sitä sitten itse meneekään. Heh elämän ainutlaatuisuus tms en tiie.

viikko on ollut pitemmänpäälle aika tavallinen kai, kierrelty kaarreltu seuruja Jensin kanssa joskus koulunjälkeen koska joka kulman takana voi odottaa suurempia ylläreitä ja niin niitä siellä aika usein onkin. Koululla oon pyörinyt edelleen päiväkodin puolella eli 2 veiden lapsosten jotka hellyyttää ja hymyilyttää pissii mun syliin ja nukahtaa. Eilen annettiin niille myös Polion vastainen lääkitys joka ei ollut kyllä rokote niinkuin siellä. Se oli erinäisinä kapseleina ja nappeina mitä niille syötettiin, itse olin mukin kanssa antamassa niille vettä kun oi vaikea niellä ja vaan halaamassa ja lohduttamassa kun itketti ja pelotti kovin. Sillä oli jotain tekemistä Rotaryn kanssa niillä työntekijöillä jotka tuli sitä antamaan. Merkkaaminen hoidettiin mustalla tussilla vasemmanpikkurillin kynteen, nii tietää kuka on saanut lääkkeensä.

Niin mitäs muuta, viimeviikonloppu oli myöskin oiva. Mentiin lauantai aamuna Jensin kanssa Kumasiin ihan vain shoppailemaan marketille, KEJETJAA. Joka on siis koko Länsi-Afrikan suurin marketti. astuttiin sisään Palstalta jossa myytiin rannekelloja, ahtaita käytäviä kuljimme ja kerroimme että afrikan aika on niin kummaisa ettei täällä kelloa niin kaipaa. (ja onhan mulla se munn vedettävä rannekello mukana jesh) Sen jälkeen taidettiin löytää itsemme hiuslisäkeiden ja naisten alusvaatteiden keskeltä, silitysrautojen, heledmärivin ohitus, ja sitten ne KANKAAT. Joiden maailmaan oli pelottavan helppo hukuttautua. Värejä kuvioita metkuja ja muita. Hintana oli PYÖRISTETTYNÄ eli kummatkin yksiköt muutettuna 1€/m^2 koska en nyt muista mikä se äffällä aikava sana olis.?? jota täällä käytetään. Ostin kolmet kankaat, Yhden oranssikeltaisen missä on linnunkuvia, Tai jossa lentävälintu syö luuta ja kala syö kuollutta lintua. Heh. Ja sitten toinen oli kirkkaan vihree jossa oli myös erilaisia kaloja, mulla oli niin hirveen nahkee päivä jotenkin kaikki oli tosi kalavaa. Vaikka sitten meidän lauantaisuperlounaalla olikin sekä Kanaa että limsaa ja muistaakseni jopa myös kasviksia kyllä muistan oikein! HUH. Kolmas kangas oli keltainen jossa oli jänniä palloja suuria sellaisia. nyt täytyy vain aloittaa sitten mekkoleiden tai muiden juttujen teettely, tai ehkä jopa tekeminen kun meillä on tulevassa orpokodissa käsihyrryompelukonekin, jos oikein ymmärsin ettei se ollut lainatavaraa.

Kuitenkin sitten tultiin vielä Effiduaseen lauantaina ja oli siis superhautajaispäivä täällä. 18-21 hautajaiset keskustan alueella, ja kylä ei siis ole mikään suuri, käveltiin vain eteenpäin ja tuolla ja tuolal ja tuolla näkyy punakattoisia telttoja jossa ihmiset situu riveissään muovituoleilla. Kaikki oikeastaan oli pukeutunut punaiseen ja mustaan, hautajaisväreihin kutenmyös me koska ”Respect.” Jota kyllä yleensä jaetaan aina vain kun tervehtii rastakulttuuriin sukeltautuneita ihmisiä. ts. Rastafareja tms.nyrkki nyrkkiävasten ja kaksi lyöntiä vähänkuin sydämmen lyöntiä sydämmelle. (kaksi ämmää joo) ja sitten jotain ”you know, one love, one life” settii. JOOOO.

Oli mielenkiintoinen päivä koska se oli yksi suuri hautajaainen koko kaupunki, totaaliväsymys koska marketti jonne kyllä eksyttiin ihan totaalisesti, käveltiin ihan väärään suuntaan kun yritettiin pois, koko on kuulema noin 10 jalkapallokentällistä niitä todella ohuita pikkukojusia. Päivä i siihen kuitenkaan loppunut, käytiin VC 10- spotissa koska ne soittaa aina hyvää musiikkiakun kävelen ohi ja ostin kokakolan ja sain puhelun, kutsun Nibihiriin grillikutsuille. Ja siispä sinne lähdin siltä istumalta oikeastaan. Tosin menin vähän mutkien kautta ja niitä tarinoita en jaksa edes kertoa mutta meillä oli niin kovin mukavbaa. 9 vapaaehtoista (VAIN 4 saksalaista, 2 italiaa, suomi, irlanti ja kanada) istuskeltiin pihalla, tulin aika myöhään mutta nuotiolla jonka sadesammutti ennen alloitusta grillatut herkut maistui silti. kiitos vain. Ja varsinkin plantainit NUTELLALLA jota yön pimeinä tunteina herkuteltiin. Valaistus oli yksi kynttilä ja mulla on nyt varmaan 20 hyttysenpuremaa nilkassa. nukuin päälaelleen käännetyllä nojatuolilla ts. selkänoja ja joku sohvatyyny. Oli hienot viritykset. tuntui hetken kun olisi paennut Afrikasta konsanaan, kaikki oli niin tuttua menneestä elämästä kai. Mutta se oli vasta alkua.

Sunnuntaina nimittäin jatkettiin kohti kumasia ja siellä oli joku tärppihotelli jonne ne olivat suunnitelleen uimaanmenemistä. Itsekin hyppäydyin sitten sekaan tosin en edennytkään kuin salaaoomatahtoisesti altaaseen, koska ei siis ollut uimapukua kuitenkaan sattunut mukaan. Syötiin ensin hyvää ruokaa edelleen oih ja sitten oli vaan aurinko aromit ja allas. tai jotakain vastaavaa. Tuntui kun olisi ollut jollain paratiisihotellilomalle karanut pois alkeesta ja muusta. Mutta sekin oli kivaa, kerran kolmessa kuussa ehkä about. koska tykkään kuiteskin tästä tyylistä mikä täälläkin on vallitseva.

Kuitenkin unohdun (tuntuu että kauas) menneeseen. Tänään kuitenkin oli viimeinen koulupäivä American koulussa ja oli haikeaa, keskiviikkona jo jouduin hyvästelemään Jensin ja se oli aika outoa koska se on kuitenkin ollut täällä ehkä se ensimmäinen paraskaveri tms. kun se lähti Accraan retkelle. Todella kummallisiia aikoja. Tänään kuitenkin kiertelin luokasta ttoiseen kertomassa vielä opettajille että nyt on sitten viimeinen päivä ja sunnuntaina kohtaan kohti kaakkooo. Oli aika haikeaa mutta toisaalta ei. Vaikeinta oli jättää pienimmät lapsostet, ne ketkä ei oikeastaan ymmärrä muuta kun jos nähdään niin tarkottaa tule tänne ja ota mut syliin ja muuta. Tosin mun favoriitti ei edes ollut tänään koulussa. Ohjelmassa oli kuitenkin paljon tanssimista ja rummuttelua, laulua ja muuta riemua. Jalkapalloa ja toimintaa koska oli perjantai. Joten oli itsekin kokoajan iloisella mielellä eikä oikeastaan edes ehkä loputa tajia että täss on taas yksi loppu ja yksi alku ja sinne väliin jäävä vapauden hetki. Mutta sitä se kaikki on ja olen ajatellut kyseistä rulijanssia pyörää kokoviikon joten ei se enään tunnu pahalta, koska tiedän että tämän paikan kuitenkin tulen kokoelämäni ajan muistamaan ja nämä ajat. Se on vaan jotenkin niin kivaa ja lohdullista. Komediaillalliset joista välissä tuli tragedioita retket seikkailut, hautajaiset, lapset, kadut, banaanikoju, mtn pisteet, poliisiasema, internetkahvilat ja vähän kaikki muu, tuttu ja turvallinen. Perhe ja ne kämmenenkokoset hämähäkit meidänkin huoneen katossa kiitos.

tosiaan oon myös jättänyt pysyvän jäljen tänne hah, piirsin jotain puhelinpiirrustus (ööö?) kukkasia paperille ja Angelina, opettaja oli vaan että hullun hieno! voitko piirtää sen suuremmalla ja anto A4. Piirsin sitten. Niin maailman peruseimman kukan sille ja se oli ihan hurmoksessa että sairaan hieno ja näytti luokalle ja juos myös näyttämään naapuriloukan opettajalle. Naurua, ja seuraavana päivänä sain piirtää taululle sen samaisen kukan, ja talon ja puun isolla. Ja multa kysytään vakavissaan että oonko mää öö piirtäjä tms mun kotikaupungissa, tai maalari en tiiä. Niiden käsitys kun kuvaamataidosta ja muusta onkin se että opettaja piirtää sateenvarjon taululle ja jokaisen pitää kopioida prikulleen sama kuva jonka siis myös opettaja kopioi kirjasta, ja sitten työt arvioidaan oletko hyvä vai huono. Kun pääsee irti siitä muotista on jotain niiiin hurjan taitavaa ja jännittävää.

Tänään ei ole jäsennelty päivä. Tänään on täynnä jännitystä niinkuin usein, onnea ja iloa ja paljon ajatuksia. tilanteet on niin muuttuvia ettei jaksa itse pysyä perässä sitten ei edes tarvi. Kaikki on niin irtonaista sieltä kotosuomesta, kaikki on niin irtonaista muusta maailmasta että sitä melkeinpä lakkaa ajattelemasta. Täällä sillä ei todellakaan ja missään vaiheessa ole mitään väliä mitä jossainpäin eurooppaa päätetään, missä on joku onnettomuus ja tragedia. Täällä uutiset ei merkitse eikä ne jotenkin itsekään ihan kamalasti kiinnosta. Tai kiinnostaa siinä mielessä että aina kun kuulee mitä vaan sieltä, jostain rajantakaa tulee tosi absurdi ja hupsu olo että mikäs tää maailma oikeen on, tämä tai se siellä jossain. Täällä on vain tämä ja minä olen täällä. Ja tämä on ihan kelpoista elämää.

Kiitos ja kuittaus.

Ja Seuraava paikkani on siis Begorossa, vähän pienempi kylä kuin tämä. Nation Builders International Orphanidge, josta kyllä osaisin jo ehkä jotain kertoa mutta kerron mieluummin kun tiedän yhä enemmän.

Joku auto kulkee sireenit ja töötit pohjassa tuolla hitaasti, mitälie voitonjuhlia menossa taas tai muuta showta.

Ja tuleva alustava osoite näin jo heti kättelyssä. Jota voi käyttää kovin vapaasti. tosin koska se ei ole kaupungissa jossa tulen asustamaan pitää ottaa selvää josko kävisi hommaamassa oman postilaatikon sieltä ettei tarvitse aina odottaa johtajan vierailua. Joka on kyllä tosi kiva ja rento kaiffari, selvä.

Alex Dankwa / Suvi Tiihonen
Nation Builders International
P.O. Box 255,
Kofuridua, Eastern Region
Ghana

Byebyebyeeee
enkä kyllä oikolue jooo.

valkoista mustien seassa

Täältä taas elelen ja huutelen tai ääntelen. Olen tassa viimeaikoina huomannut kuin sita on jo ajatukset ja kaikki muukin alkanut muuttua ja mukautua tahan paikalliseen kulttuuriin ja tuntuu yha vaikeammalta kertoa yhtaan mitaan jotenkin kokonaisvaltaisesti sinne, koska kuitenkin koko todellisuus siella on jotenkin niin suuresti erilaista.

Sen tajusi ehka ensikertaa viimeviikon tiistaina kun tuli vahan enemman sattumiksia ja tapahtumia. alkuillasta oltiin menossa ostaan banaaneja ja tsekkaamaan postilaatikko. Mentiin ensin Jenssin kanssa postille ja sitten palailtiin kotiin lounaallle. Mutta matkalla joku auto oli ajanut hedelmäkioskiin ja vauva oli kuollut ja kaksi muuta lasta sairaaalaan. Ja tama tapahtui ehka 5 minuuttia ennen meidan tuloa, kaikki paikat oli taynna ihmisia ja ihmetysta, se taksi siirrettiin poliisejen kanssa pois, ja kyseltiin apteekkarilta mitä oikeen oli tapahtunut. Se kertoi tarinan ja osotti myyjää, joka oli sen pariminuuttia sitten menettänyt vauvansa, seisoi parinmetrin päässä aika ilmeettömänä. Oli outoa joutua yhtäkkiä tuollaisen tilanteen keskelle. missään ei ollut poliiseja paitsi sen taksin kanssa ja kaikki oli muutenekin aika väentungoksellista pysähtenyisyyttä.

Kuitenkin, jotenkin osasi ottaa asian ihan eritavalla ja siinä vasta huomasi oman suhtautumisen esim. kuolemaan muuttuneen kun vähintään jokaviikko jonkinlaisissa hautajaisissa ja muistotilaisuuksissa ollaan nyt vierailtu. Ja jäleen huomenna mennään opettajakunnan kanssa vierailemaan jossakin, kesken koulupäivää. Luulen että edelleen on kyse jonkun oppilaan vanhemmista. Koskaan tiedä.

Kuitenkin illalla sitten mentiin nukkumaan joskus ehkä 9 maissa. napsis. ehkä puolentunnin päästä koira rupes pitää hirmuista meteliä ja huutoa. Sitten ihmisiä rupes liikkumaan ja ihmettelemään ympäriinsä. sitten ihmisetkin rupes huutamaan, ja juoksemaan vauhti kiihtyy ja joku koputtaa oveen ja kutsuu tulemaan ulos. Koska koulu oli tulessa. Siellä on piennehkö puuvarasto käytävässä jossa on lasten wc toisella puolella ja toisella puolella toimisto. Kaikki sisätilat on kuitenkin ulkotilassa tavallaan koska käytävät on ulkona. kuittenkin se oli syttynyt tuleen ja se oli täynnä kuivaa puuta. Palokuvtaa tai poliisia ei saatu kiinni niin piti juosta vaan sankojen kanssa ja ämpäreiden , seuraavalta seuraavalle taas ja taas ja taas. vettä saatiin suihkulta ja ulkona olevasta hanasta. Oli pimeää ja lieskat oli valaisevia. Kuulosti ihan saunalta ja tuli jännä olo. silmiä kirveli. savu. Mutta saatiin se kuitenkin sammumaan. Ja se oli hyvä onni. Tai onni oli ehkä siinä että siihenaikaan ei normaalisti kulje enään paljoa ihmisiä täälläpäin, mutta satunnainen poika oli tulossa kirkosta kotiin ja näki palon ja tuli herättämään isäntäväen. Tässäkin voi sanoa että se 5 minuuttia ratkas aika olennaisesti, ettei mennyt kokotalo. Koko koulu, ja mahdollisesti myös mmeidän talo koska se on ehkä 2 metrin päässä siitä. Koska hetkenpäästä sammuttaminen olisi voinut käydä aika mahdottomaksi. Mutta hyvä näin.

No tulipas nyt selostettua nuo onnettomuudet, ja siis tosiaan olisihan se ollut mahdollista itsekin olla siinä vauvan kohdalla kun oltiin niitä banaaneja menossa siinä ostamaan mutta kävi meidän osalta hyvin että mentiin postille ensiksi tmss.

On kuitenkin jo tottunut ajatukseen suhteellisen hyvin että täällä sitä vaan tapahtuu ja oikeastaan et koskaan tiedä etukäteen mitä. Päivät on olleet hauskoja ja hetkirikkaita jälleen. Lauantaina matkustin Begoroon ja sieltä sunnuntaina Accraan ja siellä käytiin ulkona ja menin toimistoon hoitamaan muuttoasian kuntoon, jota se KAI jos oikein YMMÄRSIN ehkä on KUNNOSSA! 2 viikon päästä kun joku paperi on käynyt ministeriössä että ok. joten sitten varmaankin muuttelen pois.

Kuitenkin nyt meni taas tarinoihin vaikka oiikeastaan ajattelin kertoa teille millasta on olla valkoihoinen mustien seassa koska se on kuitenkin aika kokonaisuudessaan mun oleminen täällä ja siihen kaikki kokemukset ja jutut pohjautuu.

Tai tajusin sen aika olennaiseksi kun nähtiin albiinoafrikkalainen lapsi marketilla yksi sunnuntai ja se oli niin kummallisen ja erikoisen näköinen, tottakai normaali mutta jotain mitä et ollut koskaan ennen nähnyt. ja mietin ihan että wow. tästä täytyy kertoa tätä ei jokapäivä näe. Ja muutamia minuutteja myöhemmin taas kuulet huuutoja ja näet osoituksia jotka kohdistuu sinuun. kun oon valkoinen, obroni! (how are you? I’m fine, and you? THANKS! öööö?) Tajuaa olevansa kaikille näille paikallisille se sama albiinoarfikkalainen minkä juuri itse näin. Josta tiedät että tuskin kokoelä’mäni aikana tulen näkemään toista.

Kun vierailtiin Kumawussa tavattiin poika joka opasti meitä ympäriinsä ja se aloitti keskustelun sittä kuinka hirmu iloiseksi kaikki valkoihoiset mitä se näkee sen tekee. Kyseltiin sitten kuinka usein se on nähnyt valkoihoisia ja saatiin vastaukseksi umm. kolmenvuoden aikana yhden valkosen miehen ennen meitä nyt. Vähän konkretisoitti vainn itselle sitä että niitä ei todellakaan kaikilla kulmin niin paljoa liiku. Siksi täytyy vain hyväksyä se että ne katselee osoittelee ja huutelee sulle minne ikinä täällä menetkin. Helposti se joskus alkaa ärsyttää jos haluaisit vain olla kuin paikallinen ja kulkea omassa rauhassa ilman huomiota, mutta ei.

On outoa ajatella että itsekin olen varmasti kohdannut täällä paljonkin ihmisiä joille olen ensimmäinen valkoihoinen ketä he ikinä tapaavat. Kadulla monet siis todella useaan otteeseen tulee tilanteita joissa jotkut vaan huutelee ja kosii ja jakaa rakkaudentunnustuksia. mutta kaiken tuonkin voi varmaan pistää sen nimiin että lopulta ollaan kuitenkin niitä tavoittamattomia, tavallaan liian epätodennäköinen että asiaa nvoi suhtautua ihan läpällä, mutta kuitenkin on pakko heittää koska on kaikille; TIE EUROOPPAAN. Ja se on yleisin tie myös miten meiätt täällä nähdään. aina kysytään voiko ottaa mukaan ja ollaan rikkaita ja meillä kaikki asiat menee hyvin. Usein kun on kysellyt esim omanikäisiltä nuorilta niiden tulevaisuuden suunnitelmia, niin ne haluaa tv-kasvoksi jenkkeihin tai näyttelijäksi eurooppaan. Tai jotain muita vähän korkeammanasteen suunnitelmia. mutta melkein kaikkien unelma on olla jonkinlainen julkkis länsimaissa. Se näkyy myös kaikkialla miten euroopasta otetaan esimerkkiä kaikkeen, hiustyyliä palvotaan. Mitä likaisemmat ja lättänät, melkeen kun öljyä pitäis olla niin ne olis täydelliset, ja tietysti mahdollisimman pitkät!

Ykspäivä tyttö koulusta kysyi mitä voidetta oon oikeen käyttäny kun mulla on valkonen iho, selitin sitten että mää vaan oon tän värinen ja kyseli kaikki sukulaisetkin läpi,onko mun äitikin ihan oikeesti valkonen. Ja siis mitä oot oikeen pistänyt sun käsiisi.

ajatuksen rikkaista valkoisista myös kohtaa monissa paikoissa ihan täysin konkreettisesti. Kun meinattiin visiteerata villissä tai luonnollisessa sademmetsässä jollain alueella, oli paikalla erikseen hinnastot vaaleille ja tummille. Meille se oli kaksinkertainen, eikä meidän budjetti siihen ihan silläkertaa riittänyt kun kuitenkin aika paikallisella budjetilla, tai ehkä vähän suuremmalla pitäisi toimeen tulla. Myös kuulemma rannalla reggaepartyt on valkoisille 5 cediä, ja paikallisille 1 cedi. Samaa olen kuullut joistain museoista ja muista vierailupaikoista. Meiltä kysytään kaikkialla enemmän alkuun, parempi kulkea aina jonkun paikallisen seurassa jos meinaa ostaa mitään, ananaksista vaatteisiin tai mihin vaan. Turistit harvemmin ehkä hetkauttavat päätä hhinnoille niin varsinaisesti, jos kukaan ei ole kertomassa asioiden oikeita arvoja täällä. Joten tämä ehkä myös lietsoo aika paljon sitä rikasvalkoinen asetelmaa.

Musta tuntuu että halkesin ajatuksiin aikaisemmin miten kummallista oikeastaan on olla se valkoinen, ja melkein ainoa sellainen koko kyläsessä, mutta nyt jotenkin tuntuu etten,opulta edes muista mitä ajattelin. Siihen kuitenkin aikapaljolti oma elämä perusttuu, miten ja missävalossa ihmiset minutkin täällä näkee. minua tarkkailee ja ihmettelee. siinä missä minä heitä. Ja omaan silmiin täällä on niin paljon enemmän vilpittömästi ja luonollisesti kauniita ihmisiä kuin euroopassa, taitaa myös olla osaksi sitä että yleensä kaiken erilaisuuden näkee niin helposti kovin kauniina. Oon nyt muutamiin otteisiin ajatellut sitä ja tätä kaikkea mitä itse kokee myös sen kautta mitä elämä oli ehkä meidän isovanhemmilla ollut, tai vielä vanhemmalla ikäluokalla. Koska he ovat ehkä suomessa sitä porukkaa jotka lopulta pystyvät samaistumaan näihin tilanteisiin ja elämäntapoihin kaikista lähimmiten. Mitä oli nähdä ensimmäinen musta ihminen suomessa, ja milloin sähköt ja suihkut tuli taloihin. Ja kaikkea muuta vastaavaa, torille ja kirkkoon.

Ajatus on ehkä kuitenkin pomppinut vähän liikaiseen, mutta voi että rakastan sitä tunnetta kun matkustaa yksin, on vain minä ja paikalliset, suunta ja määränpää jota ei oikeastaan ikinä vvoi tietää kovin varmaksi, ei tietä ei tapahtumia, ei mennyttä eikä tulevaa kulkemassa sun kanssa. Oot kaikille jotain niin kummallista että kukaan ympäröivistä ihmisistä ei voi lokeroida sua yhteenkään kovin määrittelevään muottiin. voi vapaus. TTänään viimeksi matkustin siis kotiin, meiltä tippui autosta kilvet matkalla, mutta kuski löysi ne kyllä kun kurvattiin tien laitaan etsiskelemään. Ympäröivät ihmiiset auttaa mua jäämään oikeassa kylässä pois kyydistä. Mies pitää saarnan ja rukoushetken ja alkaa myydä jotain pillereitä etupuolelta trotrota jossainvälissä. Kun pysähdytään jättämään joku kyydistä kaikki ikkunat on täynnä myyjiä ja ostetaan pikavauhdilla pientä naposteltavaa. Plantain tai donitsi-pallo nam. ehkä vanilijajäätelö (NAMMM) Tai sitten kalaa ja jamssia. Todennäköisesti kuitenkin vettä. sitten viimeiset myyjät juoksevat autonrinnalla antamassa vaihtorahoja ja me jatkamme matkaa. Köröttelin alle 3 eurolla välin Accrasta Effiduaseen, ja se oli ehkä abouut 6 tuntia tai 7 kokonaisuudessaan. Ja myös poliisi pyäsytti meidät, en tiedä mitä tapahtui mutta kuski tuli raivoten takaisin ja poliisi lähti pois nauraen?

HEtkiä on niin paljon joita olisi ilo jakaa mutta toisaalta eipä sitä liikaa kuitenkaan kaikkea.

Oli kuitenkin mahtavaa istua yksin rannalla, katsella merta ja kaukana siintävviä kalastajalaivoja, pieniä rapuja. Poikia jotka keräili aaltojen pyörittelemiä kiviä koreihin, aaltojen lyödessä rantaan. Aurinko paahtoi niskaan ja mietin etten tiedä yhtään minne olen menossa ja oikeastaan mitä koko maailmassa tapahtuu. Ja sitten tuli joku poika siihen, jolle päivä oli liian kylmä mennä keräämään niitä koristekiviä, koska se oli senkin työ. Ja juteltiin vaan elämästä, maailmasta ja kaikesta mikä on erilaista ja samaa meillä ja muualla. voi kun oli onnellinen hetki. sitten tosin aurinkolaski ja tuli kylmä ja menin ostamaan vähän ruokaa, riisiä salaattia ja kananmuna kastikkeessa jeps. take away ja sisälle sitä nauttimaan.

Kuitenkin yhteenvetona plutoniumia! kun kuuntelin sitä tänään ja mietin olemista täällä joka on kyllä harvinaisen jees!

Pilvikumpujen laet piirtyvät hiljaista sinistä vasten
Nämä tyhjän kuolleen kaupungin talojen rauniot ovat kalpeitten lasten
aluetta, niitä paikkoja joihin eksyä iltaisin ei kannata
Näitä salaperäisiä pikkuihmisiä et voi vakoilla
ne vakoilevat sinua, sadat tuimat silmäparit
Vahtivat askeleitasi, ne juovat sielusi
tyhjäksi, jäät kuoreksi, muutut niiden osiksi
syviksi hiljaisiksi kaivoiksi