Kävelin sateessa ja hymyilin

Niin tein juuri äsken ja tuntui hyvältä. Arvoin ensin kotona kauan, onko se tämänarvoista lähteä matkaan, kun taivaalta tulee vettä kuin tulee vaan, oikeestaan aika samankaltaisella teholla kun suihkussa tätänykyä, kun se ei ole vielä sangoksi muuttunut, ehkä sitten ensiviikolla. eikös? (toinen hymyn aihe, joka tosin aina sisältää sanan EHKÄ! hee)

Löysin kuitenkin tänään paljon etsimämme sateenvarjon ja päätin ottaa tämän merkkinä kohti internetin ihmeellistä maailmaa. Tälläkertaa, toisin kuin 2 edeltävvällä kerralla sähköt eivät katkenneet juuri saavuttuani ja katsellessani kun tuulettimen pyörät hidastavat kulkuaan, tai viimeisellä kerralla kun olin vakuutettu sähköjen toimimisesta netti oli kaatunut paria minuuttia ennen! tänään kaikki sujuu huoletta!

Lähdin matkaan hyppelin lammikoiden yli, ohitin koulubussin joka täyttyi juoksevista oppilaista, jotka suojautuivat reppujensa alle, jollain oli jotain riepujakin päässä. minulla oli mun sininen kalasateenvarjo. Tulin kadulle joka oli hiljainen, lähemmäs puoleenmatkaan yhtäkään ihmistä ei tullut vastaan, jotkut huutelivat katoksistaan ”OBRONI, BRA BRA” Valkoihoista tulemaan suojaan heidän kanssaan. Mutta minullapa olikin puhtaampi olo kuin aikoihin, jotenkin ilma oli niin raikas ja puhdas. Ajattelin että pelkkä sipaisu niskasta saisi minut vahvasti tietämään sen mutakerroksen joka minua ympäröi mutten jaksanut ajatella sitä koska raikkaus oli niin huumaavan iloinen. välissä tuuli pyyhäälsi iloisesti ja sekin oli lämmin ja syleilevä. En oikeen saanut mieleen mikä se olotila tai sää on kun tuntuu samalta. Ehkä se on jotain iloisimpia kesäpäiviä siellä pohjolassa. Raikas lämmin muttei pätkääkään hiostava.

Katselin myös kuinka normaalit polut joita kuljimme lainehti vesistä, jokunen pullonkorkki tai vastaava kuljeksi virran mukana. Teitä reunustavat ojat oli myös täynnä, ja tännekin tullessa, ensimmäistä kertaa ureantuoksu ei tukkinut hajuelämystä ylittäessä ojaa jonka takana odottaa tämä ikiihana datistelukuja.

Poliisitalon katoksesta miun poliisikaveri tervehti ja huuteli jotain mutten sitten mennyt jutustelemaan sillä hetken kun vielä satoi vähän. Nyt tosin vähän harmittaa kun tajusin etten vieläkään tunnista sitä. Meiinaan kiinnostaisi hirveästi kysellä kaikkea poliisintyöstä täällä ja miten kaikki jutut toimii. Vankilat, putkat? Ja minkä laista rikollisuutta yleensäkään tästä kylästä löytyy. Ja olishan se vähän luontevampaa jos kyseinen tyyppä kutsuu sua valmiiksi jo ystäväkseen. Ehkä tulomatkalla sitten? eikös joo.

Kun tulin kaupunkiin, sade oli hiljentynyt ja jopa lakannut, ihmiset tuntui heränneen jäleen eloon, jonkinlainen rauha oli kuitenkin edelleen läsnä, ei sitä hektistä tööttäilyä ja melua kuuten normaalisti (kun emme enää vietä hiljaisuusfestivaalia). Nenään tuli hajuja appelsiineista plantain, ja jos joku kertoo mikä plantain on suomekksi kun en keksi ja meinaan aina kirjoittaa plantaaseista. Ja en luota sanakirjan ratamoon? Vaikka melkein yhtä hyviä ovatkin eee.h Kaikki vastaantulijat ja tulevat asiat vaan levitti hirmuisen hymyn suulle ja nyt jo aurinko paistaa niskaan, pilvien lomasta.

Parit päivät ollaan myös vaan katseltu taivasta se on jotenkin niin mielettömän valtava täällä. Niinkuin kaikki (luonto), suurempaa ja valtavampaa Big Mama Africaaa. Aurinko laskee myös jokailta täällä, ja aamulla se on yleensä noussu kun herään. joskus herään myös yöllä, sillon on pimeää eikä enää liian kuuma. Kaipaan kyllä tyynyä, ja viimeyönä tein jonkun ihmeellisen nyhjerötyynyn jostain vaatteista ja kankaasta. Ei se ihan niin hyvä ollut.

Tänään juttelin mun tulevan managerin kanssa orpokodista jälleen ja tuntuu että asiat järjestyy koska kaikki olennaiset osapuolet on mun puolella, paitsi järjestö joka vehtaa. Mutta jotenkin vaan se että toinen vaan nauraa luurinpäässä ja sanoo että hei tää on Afrikka, kaikki toimii hitaasti. Kai se täytyy vaan lopullisessti myöntää ja ruveta itekin toimimaan hitaampaa, hitaampaa, hitaampaa.

Hitaaksi mutta spontaaniksi voisi kuvata tätä elämisen muotoa. Eli yhteenvetona ssopiii mulle oikeen oivasti. AAAAAAAA Täällä tapahtui räjähdys ja hirmuinen välähdys, vain kolme metriä oikealle, joku tietokone, kaikki vaan juoksi uloss. Naurattaa lisää. muutkin nauraa ja ihmettelee mitä tapahtui. Tai itse en tosin ehtinyt liikkua koska istun heti seuraavana ovesta.

Nyt vaan tekikin mieli tarinoida vaikka ajjattelin että tälleviikolle on datailtu jo vähintään ihan liikaa, liianmonta sähköpostia asiaa aihetta murhetta viivystystä epäymmärrystä ja gääh. Mutta ihan sama! Ja sanotaan vielä että oon aika rakastunut yhteen lapsoseen päiväkodin puolelta, semmonen 2 vuotias naapero, Kwadu tms. Tulee aina istumaan syliin ja hakeutuu seuraan, ehkä itsekin vähän. Tänään se itki kun lähdin pois. Tosin ensikerralla menee varmaan toisinpäin jos pääsen lähtemään maannantaina??!! (joku anelevahymiöenosaa) Ja lähdin tosiaan pihalle jossa oppilaat lauloi tanssi ja rummutti (DA NA SE DA NAAA SEE DAA ONYAME ASE, EFISE O JE DANA O …….) Kävi meinaan hirmu ilonen tuuri että ne laulo tuota laulua, joka opeteltiin meidän orjentaatioleirillä niin pääs itsekin fiilistelemään mukahan!

Vieläköhän jotain, paljastettakoot jotain mun tulevista suunnitelmista myös, jotka synty tosin tänäaamuna ja melkein sattumalta mutta tuntuu jännittävältä ja hauskalta ja työllistävältä ja mielenkiintoiselta. Sekin on siis antanut uuttapuhtia päivään, kun tietää että jonkinlaista luovaa projektia luvassa!

Eli juttelin eilen supermarketin järjestelijäpojan kanssa paikallisesta kierrätyksestä ja miten Ghanassa pidetään paikat siistinä, jotain työpaikoista miten täällä tehdään työtä mittä osataan, meillä tietä johon on paperit. Kuitenkin enemmän puhuttiin kierrätyksestä ja roskailusta millainen ongelma se täällä on. Se ei juurikaan tiennyt ilmastonmuutoksista tai siitä mikä on hyvää pahaa rumaa ympäristölle. Ja jotenkin vaan kelailin näiden toimintatapoja, esimerkiksi polttaa kaikki roskat, niin muovipussit, tölkit biojätteet ja muut. Ajattelin kun menen Begoroon (edelleen ilman lupaa mutta se ei vaan voi enään kaatua äääaaaaa) Alan tutkata ja ottaa selvää kyseisistä asoiosta lisää koska kuitenkin oma tietous, vaikkei mitään tarpeeksi huippuluokkaa olekaan niin silti on paljon tätä laajempaa. Niin kenties etsin jotain ihmisiä jotka tietää ymmärtää samoista asioista ja mikä on hyvä mikä ei, tehdä esitettä missä kertoa vähän mitä maailmalla tapahtuu kyseisestä aiheesta ja mitä muut maat maailmalla tekee, miten ilmastonmuutos tms toimii ja mitkä on sen seuraukset täällä ja muualla, täällä erityisesti voi olla vähän ikävämmät. Joitain vuosia eteenpäinn.(harkittu tupla n) Ja miten myös täällä pienillä muutoksilla arjessa voidaan tehdä elämästä entistäkin ekologisempaa ja ehkä myös hyödyllisempää heille.

Päässä on itseasiassa jo valmiiksi aika monta toimintamallia mikä on täysin mahdollisia toteuttaa täällä, muttei ole käytännössä vain koska ihmisillä ei ole tietoa asiasta. Ja pieniä asioita joilla voi olla suuria merkityksiä ajankanssa, myös roskakasoja yms ajatellen.

Joten vähän jännittää. Mutten selosta kaikkea vielä valmiiksi, kun kuitenkin aika alustavaa vielä mutta kaikki on joskus. Jens ja Karen kuitenkin yhtyi ajatukseen ja olivat sitä mieltä että voisi toimia ja olla yllättävänkin helppoja asioita antoisia ja mielenkiintoisia joten ei tairvii ajatella siellä että oon taas hirmu idealisti aallonharjalla.

Jens myös paransi tämän kylän nettiyhteydet pienillä vinkeillä joita jakoi nettikahviloiden omistajille, ja toiminut huomattavasti paremmin kuin alkuun.

en minä täällä kuitenkaan yksin rupia mitään sooloilemaan vaan ensin täytyy löytää niitä ghanalaisia jotka tajuaa mitä tarkoitan. (ei kuulosta yhtää yhtä hyvältä kuin get my point.) Ja ensin vuorossa asettautuminen uusille huudeille ja toki myös tämän kaiken jättäminen. Oman paikan löytäminen myös orpokodissa ja koulussa ja siinä ohessa sitten välissä tällasta ihan tilanteen ulkoista proggista. Ollaan kuitenkin Agnesin (ruotsalainen vapari) Ja Alexin (se johtaja) kanssa ehditty myös suunnitella monenmoista mitkä voisi olla seuraavia kehityskohtia siellä. (keinuu puutarhaa yms.)

Nyt koen kuitenkin taas selittäneeni, melkein ehkä jopa liikaa. Mutta jos ette valita tai kommentoi niin ei valittamista sitten. (Vähän vaikea ehkä välissä tietää mitä oikeastaan ihmiset haluaa kuulla koska kovin harva ottaa minkäänlaista kantaa, mutta miten tykkäätte)

Elämä hymyilee, vieläkin on SOPIVAN lämmin, hymyile sinäkin (ja veikkaanpa että netti katkeaa JUUUUUUUUUUURI Nyt.) Moi

Advertisement

Ready, set …………….

Joo, taalla olen ollut viimeisen viikon suuressa odotus tilassa. Tosiaankin, vierailin viimeviikonloppuna Begorossa, National builders international orpokodissa. Vuorten keskella, pienessa kylassa jonne ajeltiin taksilla vuoristoteita, ankka takapenkilla. Olin ihan kotona, lapset oli kauniitta, suunniteltiin puutarhaa, opetustuokioita, iltapaiva toimintaa seikkailtiin ymparille ja juteltiin myos managerin kanssa. Se on 28-29 vuotias kuulemma suunnilleen Alex jonka unelma oli 18 vuotiaana omistaa orpokoti joskus ja nyt sen toteutti. Kaikki jotenkin vastaa mun idylia ja kuvaa ja unelmaa mita taalla halusinkin tehda eika mitaan ongelmaakaan pitaisi ilmeta, ne tarvitsee lisa tyontekijan sinne koska tytot lahtee kotiin jo ensiviikolla.

Jotenka taan viikon oon ahdistunut soittanut puheluita ICYElle vastauksin, sori mulla on kiire, mua vasyttaa soita huomenna, maa soitan takas mutta enpa soitakkaan ja olen vaan odotustilassa ja jumissa paikassa jossa kaikki on ihan okei, mutta haluan vaan jo menna. Viikko on ollut siis aika tunnerikas kun kukaan ei ymmarra eika tunteista taalla tosiaankaan puhuta tipanvertaa. Olin menettaa toivon torstaina ja perjantaina kun kukaan ei halua toimia yhteistyossa, tosin en oo ensimmainen kella on ollut tama ongelma. Blaablaab llaa kuitenkin. Sitten kirjoitin omalle managerilleni joka siis asustaa jenkeissa ja se vaan ymmarsi kaiken ja oli etta haluaa mun nauttivan ja tekevan oikeita asioita nyt kun olen nuori yms. Joten se sanoi etta soittaa toimistoon ja selvittaa missa on ongelma. Niin pyynteetonta ja mahtavaa eta ensimmainen joka jaksaa ymmartaa ja kuunnella ja sanoa muuta kun myohemmin.

Se siita ehka asiat nyt jarjestyy, pakko. Sitten matkaan!

Tuli tallaviikolla iloa kirjeista mita posti kuljetti.
Asken myos oltiin hautajaisissa varmaan tunti, mustapunaisissa asusteissa kuten kaikilla, rytminen musiikki soi afrikan soi kokoajan ihmiset tulee menee ja tervehtii kaikkia. Juodaan Coca colaa ja arvioidaan ja katsellaan mekkoja ja kankaita kun ne on jotenkin niin iloa aina. Kaikki on aika iloisia ja puhui siita miten nyt on aika katsoa eteenpain ja unohtaa mennyt. Ja juhlia. Mutta silti kylla huomasi ja naki joistain ihmisista etta ne oli aika hajalla, mutta tunteiden kasitteleminen tai myontaminen tuntuu olevan taalla aika kaukaista ja tuntematonta kaikille. Sen myos huomasin aika hyvin talla viikolla. Ja mietittiin myos aikaisemmin kun ollaan katseltu ihmisia kun ne rukoilee. Koska silloin ne vapautuu jotenkin, ne kertoo tunteistaan ajatuksistaan ja toiveistaan jumalalle, se on siiden tie kasitella asiat. Mutta kukaan ei puhu asioista toisilleen. Ja siksi ne ei oikein ymmrrakkaan sita miten ihmisten tunteet toimii. Ja niilla ei ole usein sita kokemusta etta meilla kaikilla on samoja kokemuksia tunteita ja vaikeuksia. Ne ei nai seita ihmisten tasolla. se on jumalan tasolla. koska se on heille kaikille sama. Se on mielenkiintoista ja nain mina sen naan en sitten tieda kuinka se on todella, mutta hahmottaa ainakin tata kulttuuria ja ihmisten toimintaa selkeammaksi. Ja avaa omia silmia ettei kaikki toimi niinkuin meilla, taytyy vaan loytaa erilaisia tapoja jakaa ihmisten kanssa asioita koska itse on kuitenkin aika tunnepainoitteinen ehka joskus vahan, tohon jarkeen ei ihan kaantyminen kivaa.

Taalla lehmat on vaarallisia villielaimia joita metsastetaan.
Koko maa sekosi eilen kun alle 21 vuotiaat voitti jalkapallon World cupin (tms?) Jannittaa jo odottaa kun tulee Etela-Afrikan turnaus enskesana. Koska taa maa pyorii jalkapallon ymparilla, ja uskonnon, tai sitten vaihtoehtoisesti reggaen ja muun elaman.

Taalla mina elan ja katselen tulevaan, kun tulee lisaa ukkosmyrskyja ja illallisia kynttilan valossa, ja lampotila lampenee kokoajan, viimeyo oli liian hiostava, veikkaan etta kun palaan takaisin tuonne koittaa pyykkipaiva. Onpa rauhallinen olo ja viimeiset 4 minuuttia koneella.

Talla viikolla on myos ollut niin paljon mun lempiruokaa, plantaaseja, eli isoja banaaneja tms. Paistettuna upotettuna oljyssa ja papukastiketta, se on jotain enemman taivaallista etten halua uskoa! Toivottavasti jotain hyvaa taas kun matkaan lounaalle. NYT!

kaksitosellarandomkuvaa??

toimiikohan tuo noin, en ihhan varma ole, randomilla kokeilin jotakin

Muutoksia muutoksia!!??

Joo ensin voisin kirota tässä tän katselemaan tulleen ihme tyttelin joka jakaa tuolini ja tekee olostani tällähetkellä erittäin epämukavan kun haluaisin vain syventyä datailun ihmeelliseen maailmaan ”mikä toi on mitä tää mikä hähhähhäh???” Jooopajoo.

Kuitenkin muutoksia on luvassa, sanotaan näin alkuun etten yhtään tiedä mitä tulee tapahtumaan mutta tiedän sen että ehkä parempi jättää kirjeet lähettämättä tästäeteenpäin edelliseen osoitteeseen kun se mahdollisesti tulee muuttumaan, ehkä jo ensiviikolla. En siis ole ollut ihan tyytyväisyyden onnenmaassa tästä projektista jossa olen elellyt. Tai perhe ympäristö luonto elämä on ollut hyvää ja ilpoista ja afrikkaa mutta. En vaan voi tehdä yhtään mitään työpaikassa se vaan ahdistaa päiväpäivältä enemmän kun tiedät että kaikkialla on paikkoja jossa voi toimia, mutta olet rikkaassa yksityiskoulussa jossa on enemmän opettajia kun luokkia. Ja opettajat on koulutettuja tai tekee ainakin hommansa hyvin joten on turha lähteä tunkemaan väliin. Ja kun vielä avustaminen tuntuu olevan mahdotonkäsite. Hmm. jos ne vaan toistaa toiston perrään opettajien sanomia kuitenkin ihan sama syitä on tuhansia ja taas miljardeja ziljardeja. ja joku vaan möllöttää ja en pysy tuoolilla. moi.

Eli meen vierailemaan vkl, Easter regionille tai joku vastaava siellä on Sarah ja Marina jossain orpokotikoulusymbioosissa elelemässä. Paikka on todella köyhä ja no, manageri on jo todennut että jos vaan haluan voin sinne muuttaa. Hommaa olisi luvassa ja jotain mihin itsekin kykenee. Kylä on pieni ja luonnon keskellä. Talossa ei ole sähköä ja vesi haetaan aika kaukaa. Illallinen kuulemanmukaan kynttilän valossa. Eli jotenkin houkuttelee ja lähettää kutsuhuutojaan. nähtäväksi jää mutta halusin vaan jakaa tämän varsinkin mys koska kohta ilmeisesti siis todellakin katoan jonnekin enkä itse kykene kertomaan useammin kuulumisia (ehkä) Enkä teistäkään kuulemaan, jota on myös tapahtunut aika paljon köhhöhhh. Joo kuitenkin. Kaikki on nyt aika jännittävää koska tietyt piirit on liikkeessä ja toisaalla taas eli täää ihmiset ei vielä tiedä mitään. onneksi on kontaktipersoona Nana joka ymmärtää ja auttaa ja tsemppaa ja elelee niin voi vaan tietää että asiat tulee järjestymään vaikka EI kylolä mitääään mitään havaintoa kuinka päin.

Aika tilanne raportointiin menee koska kyseinen ajatus on aktivoittanut koko viikon ja muutenkin . Aaa hajoaa halkeaa mutta silti suurta riemua ja jännitystä. Koska tiedät että asiat tulee olemaan niin hyvin ja oikealla kannalla että huhhuhhuh. jos vaan saisin NYT vähän vielä sitä omaa tilaa jota on tässä hetkisen kaivannut.

jotain muuta. eli ukkosmyrskyt on ollut ihan huippumaukkaita kun pimenee koko kylä j asalama lyö n5 sekuntin välein, siihen vaan uppoaa ja kattoaa koko maailmaan katsoo maisemaa joka ympäröii, aina kun sen näkee, tulee jotain migreenin poikasia ja ajatuksia tuhansia, on hetket ja on rauha.

Ja mitä muuta, tän viikon olen herännyt joskus viidelt aika koulubussin mukaan keeräämään lapsia kyliltä, ja iltapäivät heittämässä ne takaisin. se on ihan hauskaa hommaa vaikka välissä tulee tukalat paikat kun istuu 6 alle 3 vuotiaan ja 3 aikuisen kanssa etupenkillä ja oot varma että joku kusee sun syliin. pahoittelen agressiivista tekstiä muttei voi mitään tässä tilanteessa. Kaikki tunteetkin heittelee päästä päähän lähinnä omasta päästä muiden päihin kun avaudun, no ei sentään tätätätä.

Tänään kun oli satanut koko yön oli tiet aika namikunnossa niin piti seikkailla ja jumittua aina iloisesti ennenkuin kyettiin toteamaan että parempi käntyä takaisin. joka olikin sitten paljon simppelimpi homma oli hienoja hetkiä, joita tulen kaipaamaan. On outoa ajatella että todellakin tulen varmaan vaihtamaan tämän Amerikan joksi koulua ja paikkaa kutsutaan, oikeaan Afrikkaan ja se kyllä jännittää, päästä vihdoin oikeasti alkuun. hmm hmm hmm! Ja tulee suru toki kun joutuu jättämään kenties Kumasin läheisyyden myös kun se on kovin kiva ja siellä on nyt enemmän tuttuuja ja kontakteja joita on tottunut näkemään, mutta niin se kai menee, en mää tänne tullut länsimaalaisia ystäviä hakemaan.

Eksistentialista ahdistusta ? ilmassa joskus. Ilmastointia ei ole muuten autoissa, joka meni muuten myös aamulla sitten rikki myös. Ja tosiaan rätillä pyyhditään kosteus pois toki. jotenkin kaikki on vaan simppelisti epäsimppeliä mutta kaikki toimii. tavallaan. oppilaista puuttui tänään ehkä kolmasosa sateiden takia, ja bussistakin niitä myöhästyi tehokkaasti. Se on kai jotenkin että kukaan ei vaan herää jos sataa tarpeeksi ajoissa, sellanen noidankehä kun kaikki herää normaalisti vaan toisten metelöintiin.

Voisin vaieta ja todeta että ensiviikolla kaikki on niin vesiselvää että kun oon vielä näillä huudeilla takasin ehkä kerron jotain JOS JAKSSAAa Ja totean heipat maailmalle, tällein pehmeellä laskulla you see.

Ja ihan mielettömiä flääsbäkkejä kokoajann lapsuuteen ja omiin alaasteaikoihin. ihan hullun hauskaa vaan muistaa asioita kuten ”Eropeli nolla peliä ei ollla.” ”Viimeinen perillä on mätämuna” ja ”lällä lällä lieru, sulta pääsi pieru.” Tollasia vaan nousee jostain. Ja pitää varoa ettei kumisaapas mulppaa?

Ja siinä EHKÄ uusessa paikassa on joku ruotsalainen vapaaehtonen kun edellämainitut tytöt lähtee parinviikon sissällä kotia. Ruotsalainen, hymyilyttää.

En mää oikeesti myöskään oo ilkee näille, mutta jjotenkin vähän väärä hetki ja väärä paikka tällä tytöllä, muuten ihan mukava aina sille jutella kaikkea.
Ja tosiaan viikonloppuna joku oli käyny kysymässä mua mutten ollut paikalla kysyin enemmän että kuka hämärällä ystävänimikkeellä oli ollut, niin selveni että se oli kuningattarentytär. mutten kyllä siltikään tiedä vielä kuka ihme se sitten on ollut?? Mutta ihan rennot piirit ja sillee.??

Vaikenen.

Tekee ihan hirveesti mieli taas maitosuklaata. Ehkä ostan kotimatkalla, paikallista.

Avasi kulttuurista shokaistuneet silmät

Tämä viikko on ollut pitkä, ollaan kaikki vapaaehtoiset elelty paljon päidemme sisällä. Käyty läpi tuntemuksia ja ajatuksia joita paikka oleminen ja eläminen herättää. Nyt on puhdistunut oloo, mutta huomisesta en vielä tiedä. Koskaan, mitä tulevassa tapahtuu. Päänsisällä tapahtuu aina mutta ehkä pitäisi kertoa niitä ainutlaatuisia asioita joita tapahtuu vain täällä, vain hetkissä.

Tänäaamuna lähdettiin vihdoin metsään, viidakkoon. sitä olin odottanut jo aika kauan, että pääsee vain kulkemaan luonnon keskelle. Mitja tuli tosiaan vierilulle meidän paikkaan ja nukkui myöhempään joten ei sartattukkaan heti kuudelta kuten suunnitelma oli. Mutta pakko antaa toisen nukkua jos ei ole ollut hiljaisuudessa viimeisen kuukauden aikana varmaan hetkeäkään. Lisää arvostusta omaan paikkaan, kylään, ja hiljaisuus festeniin.

Mentiin ensin takapihan viidakkoon jossa oltiin viimetekstin kuvaamassa paikassa juhlaisassa kuitenkin. siellä ei oltu kamalan kauaa koska paikka oli joko umpimetsää tai polkuja joita ei ollut aivan niin paljoa. Mutta liaanit, perhoset ja äänet vihreys ja sateen jälkeinen raikkaus oli nautittavaa.

Sen jälkeen lähdittiin maisemiin jjossa minäkään en ollut koskaa nseikkaillut. En tiedä mistä tulen ja minne menen mutta ainakin täällä on hyvä meiningillä mentiin. Kokoajan tuli vastaan aamunsa aloittaneita ihmisiä joista aika moni oli menossa farmille. Kuljettiin polkuja ja lopulta joku joka tervehti nimellä ja jutteli todella tuttavallisesti mua mutta en todellakaan tiedä mistä ihmeestä ja kuka se oli, ohjasti meidät oikeen mahtavalle polulle. Se vei joenrantaan jossa puhdas vesi pulppusi, hypeltiin mättäältä mättäälle ja pitkospuita eteenpäin. Löydettiin paratiisipuutarha appelsiinifarmi siis josta tuli välittömästi mielleyhtymä muumien siihen salaiseen puutarhaan josta muumimamma hakee niillä veneillä jotain. Se oli niin salamyhkäinen. Oli vaan onnellinen olo, matkata, ottaa polkuja eksyä ja ihmetellä missä ollaan luonnonnhelmassa viidakossa. Välissä taistella äkäisiä muurahaisia vastaan joiden purema oli jotain vahvempaa kuin koira. Ja pidettiin banaaninpopsimistaukoja.

Vastaan tuli paljon paikallista väkeä jotka oli varmasti kovin hämmentyneitä meistä, olin siis liikkeellä mitjan kanssa kun Karenin piti pestä pyykkiä. Kaikilla oli oikeastaan viidakkoveitset mukana ja ne kanteli mitä kummempia muitakin välineitä. Lauantai on yleinen farmipäivä kaikkialla. Se oli niiden silmille jotenkin liian hulvatonta kun sanottiin että tultiin viidakkoon. keskustelut menee yleensä näin: ”Maachi oo, ete sen?” ”Eje paa” ”Nwo nsoe?” ”Eje” ”Wo ko he?” ” We just wanted to go to the jungle and go around” Tms.

Eli toi oli tollanen päteemisosuustaas jee vaikka aina jäädynkin vaan kun ei enään ymmärrä jatkokysymyksiä. Metsä oli kuitenkin parasta välissä paljonkin päällekaatuvaa mutta vehreää. Norsut ja tiikerit enää puuttui. muutama mukava lintuhavainto kuitenkin oli!

Työviikko oli ihan mukava mutta täytyy myöntää että työn sisältö ei ole kovin antoisaa tai massiivista. Koulu kun on aik arikas ja hyvin toimiva on siellä vaikea lötää itselleen paikkaa kun opettajia ja kaikkea tarvittavaa on tarpeeksi. Mutta nähtäväksi jää mitä sen suhteen tapahtuu. Pime tulee kitenkin nopeasti joten iltapäivisin ei ole enää paljoa aikaa puuhailla.

Eilen oli huima ukkosmyrsky ja oltiin ulkona juttelemassa maailmasta ja kaiken hetkeellisyydestä. Oli kaunista ja kivaa. Salamat löi kokoajan ja valaisi kokopaikan, jos katsoi ukkosta kohdi hetkeksi aina sokautui kun se oli niin kirkas. Tuuli oli kova mutta tuntui myös ihanalta ettei ollut jatkuva hiki ja tahmeus ja kuumuus läsnä.

Sanottakoot vielä että tälläviikolla ollaan syöty aikapaljon kanamunia aamupalaksi. Eilen ruokana oli spagettia ja salaattiakin kera porkkananpalojen.

Ja on outtoa huomata se että kaikki tuntee tietää näkee meidät täällä, mutta meille kaikkien havaitseminen on totaalisenmahdotonta. Pelkkä totuttelu siihen että kaikkia pitäisi muistaa ja osata tervehtiä kadulla tuottaa ongelmia. Tosin osaan jo vilkuttaa oikein enkä enän läpsytä niitä sormia kämmentävasten tervehtiessä kun se on käsimerkki ”come”. Eilen kuitenkin joku tyttö tuli juttelemaan ja sanoi että on niin hirmu monesti nähnyt meidät täällä ja on halunnut tervehtiä mua mutta ei oo uskaltanut mutta nyt uskalti kun olin yksin ja kun se oli sanonut täidilleenkin että haluaa hirveesti tervehtiä mut niin se oli puolipakottanut tulemaan. Mutta se oli kyllä just hauska ja tulee vaan todella outo olo tuollaisesta mutta nytpähän ollaan sitten kavereita ja lisää paikkoja joihin on aina tervetullut!

Yritän vaieta mutta joskus vaan selittää. Haluaisin mennä uimaan ja syödä turkinpippureita, sipsiä suklaatäytekermakakkua ja pitsaa. hmm. Täällä ei ole kesä mutta täällä on kuuma. Siellä on kylmä ja hyinen syksy. Joskus tekee mieli myös kuunnella ihan vaan jotain iskelmä radioo tai suomipoppia muttei kykenis.